VIRSILOTTO 27.10. 2020

VIRSI 325
Tulkaa ja riemuitkaa,
Herralle veisatkaa.
Nyt eteen Herramme
kiittäen käykäämme.
Kallio autuuden
on Herra armoinen.
Hän, suuri voimassaan
ja herraudessaan,
on kaikkein herrain Herra.

Päivän saarna 2.1.2010 la

 

Tekstit

Psalmi 97:1

Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat!

Luukkaan evankeliumi 1:32

Enkeli sanoi Marialle: ” Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.”

 

jerusalemin_muurit_300.jpgJumalan aikataulut ovat erilaisia kuin meidän käsityskykymme ja kärsivällisyytemme.

Israelin kuningas Daavid hallitsi noin vuosina 1012- 972 eKr.  Sitten Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa noin vuonna 0. Toimitettuaan sovituksen Kristus otettiin takaisin taivaaseen.

Siitä hetkestä tähän hetkeen vuosia on kulunut noin 2009. Vieläkään ei ole koittanut päivä jolloin näkisimme Kristuksen istumassa taivaallisessa voimassaan kuningas Daavidin valtaistuimella Israelissa.

Se päivä kuitenkin koittaa kerran. Nyt Kristus kiertää ympäri maailmaa Henkensä ja sanansa kautta. Hän kutsuu jokaista liittymään siihen joukkoon, joka ottaa Kristuksen kerran ilolla vastaan huutaen: ” Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! ”

Ottamalla Kristuksen nyt vastaan sydämeemme me liitymme tähän juhlasaattueeseen, joka kerran nähdään ottamassa Jeesusta Kristusta vastaan, kun hän saapuu taivaasta toisen kerran. Silloin hän ei enää saavu nöyränä Herran Palvelijana. vaan kuningasten Kuninkaana ja herrojen Herrana.

Se hän totisesti on. Nyt hän kutsuu syntisiä ja puutteellisia ihmisiä ottamaan vastaan hänet ja hänen ja hänen mukanaan sen pelastavan ja puhdistavan armon, jonka hän valmisti meille ristillä uhraamalla itsensä meidän syntiemme sovitukseksi. Kun otamme hänet vastaan sydämeemme, hän tekee meistä verensä voimalla kelvollisia kuulumaan tuohon riemuitsevaan joukkoon.